keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Lähiympäristöt

Alkupäivinäni täällä kävimme tutustumassa myös Sachselnin lähiympäristöihin. Reilun parinkymmenen kilometrin päässä on siis Luzernin kaupunki, joka on lähin isompi kaupunki (n. 80 000 asukasta), kuten jo aiemmin kirjoitin. Luzern on kaunis vanha kaupunki, jossa myös ostosmahdollisuudet ovat ainakin meille aivan riittävän hyvät. Molemmat kävimme Luzernissa intensiivikielikurssin, eli kaupungissa tuli käytyä kuukauden verran päivittäin, jolloin ainakin sen keskusta tuli tutuksi. Muutaman kerran olemme tämän jälkeen käyneet Luzernissa syömässä tai ostoksilla. 

Ainakin kielikurssiemme aikaan eli alkusyksystä kaupungissa oli aina valtavat määrät turisteja (isoissa ryhmissä liikkuvia aasialaisia kameroineen siis). Myös Wikipedia tietää Luzernin olevan suosittu matkailukaupunki sijaintinsa vuoksi - kaupunki on yhden Sveitsin isoimmista järvistä, Vierwaldstätterseen, rannalla, ja lisäksi sieltä on näkymä ja lyhyt yhteys Alpeille (Pilatus ja Rigi). Yhtenä kaupungin tunnetuimmista maamerkeistä mainitaan die Kapellbrücke, Euroopan vanhin puusilta, josta minunkin turistina oli tietysti kuvia otettava. Kovin iso kaupungin keskusta ei ole, mutta nähtävää ja tekemistä on kuitenkin hieman erilailla kuin Sachselnissa.

Die Kapellbrücke

Luzern-järvi

Kävimme myös muutamaan kertaan ajelemassa hieman ylempänä vuorilla katselemassa maisemia. Nämä kolme kuvaa ovat lokakuun puolenvälin tienoilta. Melko nopeastikin pääsee autolla upeiden näköalojen ääreen. Aivan korkeimmille vuorille ei tietysti noin vain autolla ajella, vaan niille voi nousta esim. erilaisilla kabiinihisseillä. Vielä emme tällaisia ole kokeilleet, mutta ainakin pari paikkaa on mielessä, joissa ehdottomasti haluaisin käydä! Hintaa niillä vain on sen verran, että hieman pitää harkita, mihin haluaa/kannattaa nousta. 

Sarnenin korkeimpia paikkoja, reilussa ~1500 m käytiin (Glaubenberg)

Lungernseen näköalapaikka

Haslibergin suunnalla tuntui, että korkella jo oltiin, mutta on nuo lumihuiput vielä aika paljon korkeammalla

Löydettiin myös mun ekoina päivinä ajellessamme sattumalta Brünigissa upealla paikalla oleva ravintola-hotelli, jonka terassilla kävimme pariinkin kertaan kahvilla alkusyksystä. Maisemat kahvilat terassilta olivat kyllä häikäisevän upeat! Rinne lähti heti kahvilalta melko jyrkästi alaspäin, ja toisella puolella laaksoa kohosi korkeat vuoret, joilla vuoristopurot/-joet/-putoukset virtasivat. Ihan koko upeus ei kyllä kuvista välity, varsinkin ku päivä oli niin kirkas, että kuvien ottaminen tuohon suuntaan oli melko mahdotonta. Nyt paikkaa googlettaessani sain selville, että kyseessä on Panorama Hotel Brünig Kulm, joka sijaitsee Brünigpassin alppisolan yläpuolella. Kyseinen sola yhdistää toisiinsa Bernin kantonin ja Keski-Sveitsin.

Maisemia terassilta

Hotellin viereisellä pikku niityllä oli lehmiä, joista oli pakko ottaa video, niin epätodelliselta tuo ääni tuntui. Täällä tosiaan lehmillä on aina nuo kellot kaulassa, ja vaikka nämäkin yksilöt vain syödä mutustivat ruohoa, niin ääni oli valtava! Heti ensimmäisellä Sveitsi-viikolla tuli siis todistetuksi mielikuva sveitsiläisestä alppimaisemasta lehmänkelloineen.


-E

2 kommenttia:

  1. Maaliskuussa sit kahville tonne Panorama Hotelliin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mennään! Toivottavasti silloinki tarkenee jo t-paidalla niinku tuolloin syyskuussa. :)

      Poista