sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Blogialoitus!

Aloitan elämäni ensimmäistä kertaa pitämään blogia. Viime syksynä muuttaessamme Sveitsiin ajatus kävi mielessä, mutta blogin perustamisen sijaan aloin kirjoittamaan "matkapäiväkirjaa" ihan perinteisessä muodossa käsin paperille. No, tähän mennessä olen tainnut kirjoittaa siihen kahdesti, joten kovin toimiva muoto kokemusten tallentamiseen se ei minulle ollut. Tässä kuukausien kuluessa olen ajatellut, että ehkä blogiin olisi kuitenkin tullut kirjoiteltua enemmän, mutta ajatus sen aloittamisesta "myöhässä" ei tuntunut enää kovin fiksulta.

Eilen Jannen vanha pelikaveri tyttöystävänsä kanssa oli käymässä meillä (he asuvat siis nykyään myös Sveitsissä), ja tuli puheeksi blogi, jota he ovat alkaneet täällä elämisestään kirjoittaa. Blogista keskustellessamme (ja myöhemmin illalla blogiin tutustuessani) tajusin, miten hienoa olisi tallettaa myös meidän kokemuksia täällä elämisestä edes jossakin muodossa. Miten kiva niihin sitten olisikaan myöhemmin palata! Samalla tajusin, että vaikka jotkut yksityiskohdat ovat saattaneet jo unohtuakin, niin kyllä vielä tässä vaiheessa kuluneen syksyn tapahtumat pääpiirteissään pystyy kirjoittamaan, ja kuviakin puhelimesta jonkin verran löytyy.

Niinpä heti illalla, itselleni hyvin epätyypilliseen tapaan ilman sen tarkempaa perehtymistä aiheeseen, kirjauduin sisään Bloggeriin ja loin tämän blogin. Heti blogin nimen kohdalla tuli tosin stoppi, luovuus kun ei varsinaisesti ole vahvimpia ominaisuuksiani. Pienen googlettelun ja joukkuekaverin konsultoinnin jälkeen otsikko kuitenkin muodostui suht helposti.

Ensin en tiennyt, tulisinko julkaisemaan näitä tekstejä ollenkaan, vai kirjoittelisinko näitä tänne vain meille itsellemme muistoksi. Heti alkuun tekstiä tuli kuitenkin niin helposti useamman postauksen verran, että päätin avata blogin, jolloin perhe ja kaverit (ja tietysti muutkin halukkaat) pääsisivät näitä lukemaan. Katsotaan nyt mihin suuntaan tämä kirjoitusinto tästä muuttuu, ja pääsenkö teksteissä jossain vaiheessa vielä "reaaliaikaan". Nyt kuitenkin alkuun julkaisen muutamia jo valmiita tekstejä, joissa kirjoitan vasta aivan matkamme alkumetreistä.

-E

Ps. Blogin nimi on sveitsinsaksaa, ja suomentuu niinkin mielikuvituksellisesti kuin "Sveitsissä". Ensin otsikon piti olla hieman pidempi "Elämää Sveitsissä", "Das Leben in der Schweiz", mutta sveitsinsaksaksi sanottuna se olisi ollut "S Läbä i dä Schwiiz", mikä oli mielestäni jo liian outo. Varsinkin nettiosoitteena slabaidaschwiiz.blogspot.com kuulostaa ihan joltain salakieleltä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti