En ole koskaan mitenkään haaveillut ulkomaille muutosta. Monet kaverit ja sukulaiset ovat olleet vaihdossa/töissä/pidemmillä reissuilla ulkomailla, mutta itselleni (ja niin myös Jannelle) parin viikon reissut ovat olleet pisimpiä ulkomaanmatkoja. Emme myöskään yhdessä ole koskaan keskustelleet asumisesta ulkomailla. Joskus totesin vain Jannelle, jonka vanhoja pelikavereita on ollut/ on tälläkin hetkellä Sveitsissä pelaamassa, että jos hän joskus vielä haluaa lähteä ulkomaille pelaamaan, lähden kyllä mukaan. Keväällä meillä molemmilla alkoi valmistuminen lähestyä, mutta työtilanne Jyväskylässä ei kummankaan alalla ihan paras mahdollinen ole. Tuolloin puhuttiin, että välttämättä ei ole mahdollista töiden puolesta Jyväskylään jäädä.
Loppukeväästä asiat yhtäkkiä etenivätkin hyvin nopeasti ensimmäisestä "vois kai sitä ulkomaille lähtöäkin harkita"-keskustelusta parissa viikossa siihen, että Jannelle tarjottiin sopimusta Ad Astra Sarnenista, Sveitsin NLB-sarjan salibandyjoukkueesta, jossa aiemminkin oli suomalaisia pelannut. Sitten vain piti osata tehdä päätös. Oikeastaan alusta asti tilanne oli se, että tuntui ajatuksena aivan uskomattomalta, että muuttaisimme oikeasti ulkomaille, mutta samalla tuntui mahdottomalta hylätä tällainen mahdollisuus. Niinpä kun pienten viilausten jälkeen tarjottu sopimus vaikutti kaikin puolin hyvältä, päätös oli selvä. Loppukesästä/alkusyksystä olisi siis edessä muutto maahan, jossa kumpikaan ei koskaan ollut käynyt, ja jonka kieltä kumpikaan ei osannut. Kaikki tuntui todella epätodelliselta, mutta samalla niin selkeältä, että tämä olisi ehdottomasti oikea ratkaisu. Näin jälkeenpäin ajateltuna sitä voisi ehkä pitää jonkinlaisena haaveena, josta ei koskaan ole edes haaveillut. Katua ei ole todellakaan tarvinnut hetkeäkään!
-E
-E
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti