perjantai 20. marraskuuta 2015

Road trip Sveitsi-Saksa-Itävalta-Liechtenstein-Sveitsi

Alkusyksystä Jannella oli kokonaan peleistä vapaa viikonloppu, mikä on hyvin harvinaista, kun miesten pelien lisäksi viikonloppuisin on myös valmennushommia junnujen peleissä. Päätimmekin siis lähteä käymään jossain vähän kauempana reissussa. Lopulta matkasta muodostui pieni road trip, kun ensin ajoimme Etelä-Saksaan, sieltä yöksi läntiseen Itävaltaan ja lopuksi kotiin ajoimme Liechtensteinin kautta. Googlemapsin mukaan kilometrejä reitiltä kertyy vähän yli 650, ja ajoaika on 8 tuntia. Todellisuudessa aikaa ajomatkoihin meni kyllä enemmänkin, kun jouduimme välillä seisomaan ruuhkissa tms.


Neuschwanstein, Saksa

Matkaan lähdimme lauantaiaamuna. Ensimmäisen etapin kohde oli Neuschwansteinin linna Baijerissa Etelä-Saksassa. Linnan on rakennuttanut itselleen asunnoksi Baijerin kuningas 1800-luvun lopussa, mutta hän kuoli vain puoli vuotta linnan valmistumisen jälkeen, eikä sisätiloja tehty koskaan täysin valmiiksi. Nykyisin se on yksi Saksan suosituimmista turistikohteista, vuosittain siellä vierailee 1,4, miljoonaa ihmistä. Linna on tunnettu erityisesti siitä, että se on toiminut esikuvana Disneyn Prinsessa Ruususen linnalle ja näin ollen myös Disney-logolle.

Linna sijaitsee korkealla kukkulalla, aivan jyrkänteen reunalla. Linnaan sisälle pääsi vain opastetuilla kierroksilla, joihin oli niin pitkät jonot, ettemme ostaneet lippuja kierrokselle ollenkaan. Kävelimme alhaalta kylästä noin puolen tunnin matkan ylös linnalle ja kiertelimme vain sen ulkopuolella. Suosituin kuvauspaikka on Marienbrücke-niminen silta, josta on hyvät näkymät linnalle. Valitettavasti sillalla oli juuri menossa kunnostustyöt, mutta hieman kiertoteitse löysimme kuitenkin sillan läheisyyteen (ei ihan sallittuun) paikkaan, mistä näkymät olivat huiput. 



Linnan sisäpihaa, tämän pidemmälle sisälle ei päästy

Näkymä linnalta alas kylään, matalammalla kukkulalla hyvin pienenä näkyvä vaalea linna on kuninkaan lapsuudenkoti


Alhaalta kylästä katsottuna linna näytti kovin pieneltä

Reutte, Itävalta

Linnalla aikamme pyörittyämme lähdimme ajamaan kohti yöpymispaikkaamme, joka sijaitsi parinkymmenen kilometrin päässä linnalta, Itävallan puolella Tirolissa Reutte-nimisessä pikkukaupungissa. Hotelli (Panoramahotel Talhof) oli todella siisti ja palvelu oli ystävällistä. Muu asiakaskunta taisi tosin olla lähes kokonaan meitä 20-50 vuotta vanhempaa, ja illalla syömässä ollessamme ravintolassa lähti tanssit käyntiin, mutta yöpymispaikkana hotelli ajoi asiansa oikein hyvin. 

Hotellilta sai myös kortin, jolla pääsi ilmaiseksi nousemaan läheiselle vuorelle, joten lähdimmekin aamulla tekemään pienen patikkaretken. Maisemat ylhäällä olivat upeat, joka suuntaan näki todella kauas. Hissin yläasemalla oli myös lähinnä varmasti lapsille suunnattu, mutta meille siis juuri sopiva "Barfusswanderweg", joka oli erilaisilla alustoilla paljain jaloin käveltäväksi tarkoitettu reitti. Mukavan rentouttavaa oli kävellä paljain jaloin!







Vaduz, Liechtenstein

Patikkaretken jälkeen lähdimme kotimatkalle, jolla poikkesimme vielä kääpiövaltio Liechtensteinin pääkaupungissa Vaduzissa. Kävimme syömässä ja käveleskelimme läpi keskustan, jossa muutamaa ravintolaa ja turistikauppaa lukuunottamatta ei mikään ollut auki, olihan sunnuntai. Vaduzista mieleen jäi lähinnä jopa Sveitsiin verrattuna huomattava siisteys sekä erilaiset suihkulähteet ja patsaat, joita keskustassa oli runsaasti. Ajoimme myös ylemmäs kukkulalle, missä sijaitsee Liechtensteinin ruhtinaan linna. Vaikea kuvitella, että joku oikeasti asuu tuollaisissa valtavissa palatseissa!



Kaikkineen reissu oli onnistunut, oli kiva nähdä vähän Sveitsin naapurivaltioitakin, vaikka toki hyvin pieneltä osin. Itse en ollut aiemmin käynyt missään näistä maista (jos Berliinin lentokenttää ei lasketa), ja tuntuu todella oudolta, että 1,5 vuorokauden aikana pystyy helposti käymään kolmessa uudessa maassa. Ajamista jännitin hieman etukäteen (ajoin koko reissun ajan), mutta eipä se Sveitsistä eronnut oikeastaan mitenkään. Saksan autobahneilla toki jotkut ajoivat todella kovaa, mutta eivät ollenkaan kaikki, kuten olin ajatellut. Meidän autolla kun ei oikein edes uskalla ajaa kovempaa kuin 120 km/h, niin pelkäsin että olemme vain muiden tiellä, mutta hyvin sujui kaikki. Ruuhkia toki matkan varrella muutamia oli, niissä meinasi vähän kärsivällisyys olla koetuksella, mutta eipä niille mitään voi. Jatkossa kiinnostaisi varsinkin Saksasta nähdä hieman enemmänkin!

Janne kuvasi reissussa paljon GoProlla ja koosti hienon videon. Pääsee maisemat videossa paremmin oikeuksiinsa! Videossa pääsee esille myös meidän "Bemari", lempinimeltään vaatimattomasti McLaren.


-E

1 kommentti:

  1. Wynn Resorts to hold business in Las Vegas, Nevada | JTM Hub
    Wynn Resorts 경상남도 출장안마 Ltd. 수원 출장샵 will 남양주 출장샵 open its 춘천 출장안마 first US 원주 출장안마 property to the public in the Las Vegas Strip in July, according to a news release. Wynn

    VastaaPoista