Asumme melko lähellä Interlaken-nimistä kaupunkia, joka on suosittu matkailukohde ja kuulemma hieno paikka. Päätimmekin siis eräänä päivänä lähteä katsomaan, miltä kaupunki näyttää. Ajoimme kaupungin keskustaan, kävelimme sen pääkadun läpi, ja totesimme, ettei kaupungissa itsessään ole oikeastaan mitään nähtävää. Asukkaita Interlakenissa on vain reilu 5000, mutta keskusta oli täynnä hotelleja ja ravintoloita (paljon aasialaisia sekä jenkki-Hooters), mikä kertoo hyvin siitä, millaisesta kohteesta on kyse. Interlakenin suosio perustuukin sen sijaintiin: kaupunki on nimensä mukaan kahden suurehkon järven, Brienzerseen ja Thunerseen, välissä, ja sen läheisyydessä sijaitsee suuri Bernin Alppeihin kuuluva Jungfraun vuoristoalue, mm. 4158 metriä korkea Jungfrau-huippu. Kaupungista on siis hienoja maisemia niin vuorille kuin järvillekin. Turistit käyttävätkin Interlakenia "tukikohtanaan", ja vierailevat sieltä käsin kuka missäkin kohteissa.
![]() |
Ainoat Interlakenissa ottamamme kuvat olivat vanhasta kasinosta vuoren juurella |
Lyhyen kaupunkikierroksen jälkeen lähdimme katsomaan erästä läheistä "kohdetta", ja ajoimme Lauterbrunnenin laaksoon, missä sijaitsee Trümmelbachin vesiputoukset, eli saksaksi Trümmelbachfälle. Googlettelin etukäteen Interlakenin lähiympäristöä, ja kohde vaikutti mielenkiintoiselta, joten päätimme vierailla siellä. Vasta paikan päällä kuitenkin tajusi, että se ilmeisesti oli suosittukin turistikohde, ja oikeasti todella upea! Yksi vaikuttavimmista paikoista missä olen ikinä käynyt. Trümmelbachin vesiputoukset sijaitsevat vuoren sisällä, ja ne koostuvat ylhäältä Jungfraun alueelta laskevista jäätiköiden sulamisvesistä. Putoksia on yhteensä 10, ja niissä virtaa vettä jopa 20 000 litraa sekunnissa. Sisäänpääsymaksu oli 11 CHF, joten ei pahan hintainen, varsinkaan verrattuna siihen, paljonko täällä monesta muusta "turistijutusta" saa pulittaa.



Harmi kyllä puhelimella/GoProlla otetuista kuvista ja videoista ei tosiaankaan saa käsitystä paikan upeudesta. Videoista saa edes jonkinlaisen käsityksen siitä, miten paljon ja millaisella voimalla vettä putoksissa virtaa, sekä myös sen, millaisen pauhun vesi aiheutti.
Lauterbrunnenin laakso itsessään oli myös hyvin kaunis. Molemmin puolin nousee korkeat vuorenseinämät, laakson pohjalla virtaa todella kirkasvetinen joki (jäätiköiden sulamisvettä) ja kauempana näkyy lumihuippuisia todella korkeita vuoria. Lisäksi laaksossa on kaikkineen 72 vesiputousta!
![]() |
Näkymä laaksoon Trümmelbachin vesiputouksilta |
![]() |
Lauterbrunnenin laaksoa |
-E
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti