Lehmäjuhlat

Aivan alusta saakka on pitänyt kirjoittaa yhdestä lempiasiastani täällä, nimittäin lehmistä. Täällä niitä näkee päivittäin niin paljon, naapurissa ja lähiympäristössä muutenkin joka puolella, että jotenkin kiinnostus niitä kohtaan on lisääntynyt. Lehmiä näkyy näin suomalaisittain myös hieman erikoisemmissa paikoissa, esim. vuorten rinteillä. Talvella lehmiä ei näy missään, ja viime keväänä ehdin useamman viikon odottaa, milloin ne taas palaavat "katukuvaan". Tuntui jotenkin varmalta kevään tai jopa kesän merkiltä, kun lehmät vihdoin laitumille palasivat.

Molempina vuosina olemme päässeet todistamaan myös hienoa tapahtumaa, lehmien paluuta vuorilta. Osa lehmistä on "vuoristolehmiä" (joku asiaan perehtynyt voi valaista mua oikeista termeistä ja yksityiskohdista...), jotka viettävät kesänsä ylempänä vuorilla. Lämpötilojen syksyllä viilentyessä ne palaavat alas laaksoon talven viettoon, aluksi ulos laitumille, ja myöhemmin talveksi siis kokonaan sisätiloihin. Syksyisin lehmien palatessa vuorilta niille järjestetään juhlat ainakin meillä päin lähes joka kylässä, maalla kun asumme. Juhlaan kuuluu seremonia, jossa satoja lehmiä kilpailee eri kategorioissa. Tarkemmin en näistä kilpailuista tiedä, mutta paikalliset ainakin kertoivat jonkun kategorian olleen "parhaat utareet". (Jos jotain kiinnostaa kisat tarkemmin, niin tästä pääsee lukemaan meidän kaveripariskunnan kokemuksia heidän kylänsä lehmäkisoista viime syksyltä.)

Kisan jälkeen voittajat kukitetaan seppeleillä ja lipuilla, ja ne saavat valtavan kokoisen lehmänkellon kaulaansa roikkumaan. Voittajat kulkevat kisapaikalta omistajineen kävellen takaisin kotitiloilleen, ja meidän kylän lehmillä reitti kulkee sopivasti kylän läpi päätietä pitkin. Viime syksynä olimme eräänä perjantaipäivänä molemmat kotona, kun ulkoa yhtäkkiä alkoi kuulumaan hirveä meteli. Menimme parvekkeelle katsomaan, ja yllätys oli suuri, kun kylän päätiellä kulki joukko lehmiä kelloineen - ääni noista isoista kelloista on todella kova! Tänä syksynä jälleen eräänä perjantaina Janne yhtäkkiä totesi, että tänään taitaakin olla lehmäjuhlien aika. Parin tunnin kuluttua alkoikin kuulua jälleen tuttuja ääniä, ja ilokseni näimme jälleen lehmien kulkueen. Välillä lehmät tukkivat koko kylän liikenteen, kun kulkevat autotietä pitkin.

Voittajia kelloineen ja seppeleineen

Välillä piti väistää, että autot pääsevät ohi

Kaikki eivät pääse kävelemään

Vuoden ruuhkaisin päivä kylän päätiellä

Kisapäivänä on lisäksi vielä iltajuhla, jossa itse juhlakalut eivät ole enää paikalla muuta kuin taustalla pyörivänä voittajien kuvakokoelmana. Kävin viime vuonna juhlassa parin joukkuekaverin kanssa: iso teltta, jossa syötiin, juotiin ja tanssittiin liveorkesterin tahtiin. Ja lehmien kuvia pyöri valkokankaalla. Paikalla oli ainakin paljon paikallisia farmareita, ilmeisesti tapahtuma on samalla heille kesänlopettajaisjuhla. Hieno, omalaatuinen tapahtuma kaiken kaikkiaan!

-E

Ps. Tämän(kään) tekstin osalta en mene takuuseen tietojen oikeellisuudesta. Kaikki perustuu tutuilta kuultuihin juttuihin ja omiin päätelmiin. Jos joku lukija sattuu tietämään paremmin, olen kiinnostunut. :)

Patikointia - Stanserhorn

Lokakuussa serkkuni ja hänen miehensä olivat meillä viikonloppuvierailulla. Ikävä kyllä kelit eivät tuolloin olleet parhaat mahdolliset, sillä suurimmaksi osaksi oli pilvistä ja harmaata, ja maisemat eivät oikein päässeet oikeuksiinsa. (Okei, seuraavalla viikolla alkoivatkin sitten kylmemmät kelit ja vesisateet, joten siinä mielessä keli oli vielä ihan ok.) Katselimme sääennusteista, että ylempänä vuorilla kelin pitäisi kuitenkin olla parempi, joten valtavasta sumusta huolimatta lähdimme patikkaretkelle Stanserhornille, joka on melko lähellä meitä oleva 1900-metrinen huippu. 

Koska liput kaapelihissiin, joka on "pääreitti" kyseiselle vuorelle olivat kalliit (74 frangia edestakaisin), ja halusimme myös kävellä, katselimme vaihtoehtoisia reittejä. Löysinkin Dallenwil-nimisestä kylästä lähtevän kaapelihissin, joka oli huomattavasti edullisempi (14 frangia). Nousemaan sillä pääsi Wiesenbergiin, josta oli vaelluskarttojen mukaan vain kahden tunnin patikointi Stanserhornin huipulle. Löysimme pienen etsinnän jälkeen paikan, jota pyöritti vanhempi herrasmies ilmeisesti kotinsa yhteydessä. Hissikoppeja linjoilla kulki tasan kaksi: toisen lähtiessä ylöspäin, tuli toinen alas. Mies ohjeisti meitä, että kun haluamme alas, meidän täytyy soittaa yläasemalla hissikopista löytyvällä puhelimella hänelle, niin hän käynnistää hissin. Tässä vaiheessa kyllä alkoi jo hieman jännittää... Mistään turistirysästä ei siis todellakaan ollut kyse. :D

Meidän hissikoppimme

Hissipuhelin

Hieman pelottavaa oli nousta, kun näkymät hissistä olivat parhaimmillaankin vain tätä

Ei jännitä ei

Turvallisesti pääsimme hissillä ylös, reilun 1000 metrin korkeuteen. Näkymät olivat edelleenkin pelkkää sumua. Olimme (tai siis minä olin) luottanut siihen, että opastekylttejä on koko ajan, ja niitä seuraamalla pääsemme helposti perille. Ensimmäinen yllätys olikin yläasemalla, kun kyltti näytti kävelyn Stanserhornille kestävän 2 h 50 min, eikä 2 h, kuten olin netistä katsonut. Lähdimme kuitenkin seuraamaan kylttejä. Nousimme jonkin verran ylöspäin, kävelimme peltojen reunoja, availimme sähköaitoja - joku muu oli selvästi tehnyt tätä samaa, ja reitti oli oleellisilta osin merkitty. Yhtäkkiä reittimerkintöjä ei enää näkynytkään, emmekä olleet varmoja suunnasta. Lopulta parin eri opaskartan ja googlemapsin avulla tulimme tulokseen, että olemme väärällä reitillä. Käännyimme takaisin, ja lopulta luotimme googlemapsiin, jonka avulla vihdoin löysimme reitin, jolle ilmeisesti olimme alunperinkin pyrkineet. Hissiaseman kylteissä tätä reittiä ei tosin ollut merkitty... Teimme siis vajaan tunnin ylimääräisen lenkin.

Kun pääsimme oikealle reitille, tuli vastaamme onneksi myös muita ihmisiä, mikä jotenkin tuntui hyvältä merkiltä, että tämä reitti olisi parempi, eikä niin aavemainen kuin aiempi. Myös lehmiin pääsimme tutustumaan lähietäisyydeltä. Minusta on tullut täällä ollessa jollain lailla lehmäfani, kun niitä täällä joka puolella on. Nyt kun tuli tilaisuus tehdä lähempää tuttavuutta, en kuitenkaan uskaltautunut paria metriä lähemmäs.

Tiesimme olevamme oikealla reitillä, ja maassa näkyi nyt jatkuvasti reittimerkkauksia. Jatkoimme etenemistä ylöspäin, ja melkoista ylämäkeä reitti olikin. Itse olen todella amatööri patikoinnissa, eikä matkaseuralaisenikaan olleet ennen Alpeilla patikoineet. Emme siis osanneet tulkita, tai emme oikeastaan edes ajatelleet asiaa, että jos parissa tunnissa on tarkoitus nousta korkeutta lähes kilometri, voi päätellä, että reitti on hyvin jyrkkää. En sitten tiedä, ovatko kaikki nämä reitit täällä tätä... Sitkeästi kuitenkin tarvoimme ylöspäin, maisemia ei reitillä edelleenkään päässyt sumun vuoksi ihastelemaan.

Lopulta pääsimme ylös, ja ylhäällä näimme kyltin, joka olisi ollut ihan mukava nähdä jo alhaalla, tai tietää jopa etukäteen. Välttämättä ei ensimmäisenä tulisi lähdettyä reitille, joka on tarkoitettu kokeneille ja hyville vuorikiipeilijöille. Mutta ylös pääsimme jopa "tavoiteaikaa" nopeammin, vaikka kyllä siinä todellakin hiki tuli.

Nousimme vielä viimeiset metrit Stanserhornin huipulle, jossa oli aurinkoista, kuten säätiedot olivat luvanneet. Olimme siis lopulta päässeet paksun sumukerroksen yläpuolelle. Harmittavasti kuitenkin tämän sumukerroksen lisäksi ylhäällä oli pilviä, jotka lipuivat sellaista vauhtia, että yhdessä hetkessä kauempana olevat huiput olivat näkyvissä, mutta pari sekuntia myöhemmin kadonneet. Maisemista ei valitettavasti siis ylhäälläkään päässyt hirveästi nauttimaan, mutta oli tämä sumukerroksen yläpuolelle nouseminen myös aikamoinen kokemus. Ylhäällä oli todella paljon ihmisiä piknikillä nauttimassa aurinkoisesta kelistä, mutta pukeutumisesta päätellen suurin osa oli tullut helpompaa reittiä kuin me, todennäköisesti kaapelihissillä suoraan ylös asti.

Murmelit huipulla

Kävimme ylhäällä olevassa ravintolassa syömässä sveitsiläistä perinneruokaa Älplermagronea, joka tarjoiltiin isosta padasta. Ruokailun jälkeen lähdimme vähitellen takaisin samaa reittiä kuin olimme tulleetkin. Edelleen maisema oli pelkkää sumua, joka kuitenkin vähitellen alaspäin laskeutuessamme väheni, ja lopulta hälveni niin paljon, että näimme upeat ruskan värit. Aivan loppumatkasta alkoi jo hämärtää, ja vain joitakin satoja metrejä ennen hissiasemaa tajusimme, että polulla, jota meidän piti kulkea, olikin yhtäkkiä useita lehmiä. Minua tietysti alkoi jännittää, enkä olisi halunnut kulkea ollenkaan samasta aitauksesta, jossa lehmät olivat. Pakko kuitenkin oli, ja melko reippaasti ohitimme lehmät, ja lopulta taisin ottaa jopa muutaman juoksuaskeleen, että pääsisin äkkiä seuraavan aidan taakse turvaan. Jälkikäteen tämä välikohtaus naurattaa kovasti, mutta tuolla hetkellä kyllä oikeasti pelotti. :D

Siinä ne seisoi ja tuijotti meitä

Mitä opimme tästä reissusta? 

1. Selvitä reitti etukäteen, älä luota pelkästään siihen, että kyltit ohjaavat. 

2. Selvitä, missä korkeudessa "sumuraja" menee, jos haluat maisemia nähdä myös reitin varrella.

 3. Jos nousua on lähes kilometri ja merkitty aika 2 tuntia, on nousu todella jyrkkää.

4. Vaikka "pääreitin" hissit ovatkin kalliita, ovat ne ehkä parempia aloittelijoille. Hyvä vaihtoehto olisi ostaa yhdensuuntainen lippu ylös, ja patikoida alas. Ajallisesti kävelyn kesto olisi varmaankin ollut suunnilleen sama.

Kokemuksena reissu oli korvaamaton ja ikimuistoinen sekä myös erittäin hauska, mutta mikään helpoin ja miellyttävin patikkaretki se ei varmasti ollut. :)

-E

Bern

Sveitsin pääkaupungissa Bernissä käyminen oli tälle vuodelle minulle yksi "must"-juttu, kun viime vuonna emme vielä siellä käyneet. Elokuun lopussa lähdimmekin päiväreissulle meiltä vajaan 100 km päässä sijaitsevaan kaupunkiin. Päivä oli varmaan yksi lämpimimmistä ja aurinkoisimmista loppukesällä, täydellinen (tai oikeastaan jopa vähän liian kuuma, hiki valui) kaupungilla kuljeskeluun ja maisemien ihailuun. 

Kaupunki oli todella kaunis, jollain lailla tuntui että olisi ollut ulkomailla. Bern on Sveitsin viidenneksi suurin kaupunki, asukkaita siellä on noin 140 000. Vanha kaupunki sijaitsee Aare-joen niemellä ja on huomattavasti jokea korkeammalla, joten maisemat ylhäältä ovat todella upeat alas joelle ja kauemmas Alpeille. Lämpimänä kesäpäivänä Aare-joessa oli todella paljon ihmisiä uimassa/kellumassa/ajelehtimassa virtaa pitkin niemen ympäri, näytti hauskalta! Keskusta oli täynnä kauppoja, joten myös shoppailuun kaupunki on varmasti hyvä kohde. Kaupat eivät kuitenkaan hallinneet katukuvaa, sillä ne sijaitsivat kilometrien pituisten kaarikäytävien alla.

Lähinnä käveleskelimme Bernin keskustassa, kävimme katsomassa muutamia nähtävyyksiä (jo itse vanha kaupunki ja Aare-joen rannat toki oli yhtä nähtävyyttä) ja piipahdimme parissa kaupassa. Ruoka-aika ja -paikka valikoitui siten, että Janne pääsi katsomaan Arselin peliä samalla. Onneksi löytyi todella hyvä pihviravintola, jossa näkyi kaikki mahdolliset urheilukanavat! Kävimme myös hakemassa jätskit kuuluisasta jäätelöbaarista, Gelateria di Bernasta. Tällaisena lämpimänä päivänä paikkaan sai jonottaa reilusti yli puoli tuntia, mutta joku pakkomielle minulle kuitenkin tuli, että tässä paikassa on käytävä. Kyllä se kannattikin, sillä tarjolla oli melko erikoisiakin makuja, joita ei joka paikasta saa. Itse valitsin muistaakseni ananas-basilikan ja vadelma-inkiväärin. Illalla kävimme vielä Bernin lähellä sijaitsevassa Biglenin kylässä  katsomassa salibandya ja tapaamassa tuttuja, kun mm. kahden ex-Happee-pelaajan NLA-joukkueet kohtasivat treenipelissä.

Vanhaa kaupunkia

Kaarikäytävät muodostavat yhden Euroopan pisimmistä katetuista ostoskaduista

Paljon pikkukauppoja oli maan alla, sisäänkäynteinä toimivat "luukut" katutasosta (tuon markiisin alta siis)

Zytgloggeturm

Chindlifrässer-Brunnenin lapsia syövä patsas

Berner Münster

Aare-jokea vehreine ympäristöineen

Panorama-näkymä Alpeille, ei taas puhelimen kamera ihan paras ole

Karhupuisto, Beerenpark, oli remontissa ja karhut viety siksi aikaa valitettavasti muualle

Todella kaunis kaupunki, kannattaa käydä!

-E

Road trip Sveitsi-Saksa-Itävalta-Liechtenstein-Sveitsi

Alkusyksystä Jannella oli kokonaan peleistä vapaa viikonloppu, mikä on hyvin harvinaista, kun miesten pelien lisäksi viikonloppuisin on myös valmennushommia junnujen peleissä. Päätimmekin siis lähteä käymään jossain vähän kauempana reissussa. Lopulta matkasta muodostui pieni road trip, kun ensin ajoimme Etelä-Saksaan, sieltä yöksi läntiseen Itävaltaan ja lopuksi kotiin ajoimme Liechtensteinin kautta. Googlemapsin mukaan kilometrejä reitiltä kertyy vähän yli 650, ja ajoaika on 8 tuntia. Todellisuudessa aikaa ajomatkoihin meni kyllä enemmänkin, kun jouduimme välillä seisomaan ruuhkissa tms.

Neuschwanstein, Saksa

Matkaan lähdimme lauantaiaamuna. Ensimmäisen etapin kohde oli Neuschwansteinin linna Baijerissa Etelä-Saksassa. Linnan on rakennuttanut itselleen asunnoksi Baijerin kuningas 1800-luvun lopussa, mutta hän kuoli vain puoli vuotta linnan valmistumisen jälkeen, eikä sisätiloja tehty koskaan täysin valmiiksi. Nykyisin se on yksi Saksan suosituimmista turistikohteista, vuosittain siellä vierailee 1,4, miljoonaa ihmistä. Linna on tunnettu erityisesti siitä, että se on toiminut esikuvana Disneyn Prinsessa Ruususen linnalle ja näin ollen myös Disney-logolle.

Linna sijaitsee korkealla kukkulalla, aivan jyrkänteen reunalla. Linnaan sisälle pääsi vain opastetuilla kierroksilla, joihin oli niin pitkät jonot, ettemme ostaneet lippuja kierrokselle ollenkaan. Kävelimme alhaalta kylästä noin puolen tunnin matkan ylös linnalle ja kiertelimme vain sen ulkopuolella. Suosituin kuvauspaikka on Marienbrücke-niminen silta, josta on hyvät näkymät linnalle. Valitettavasti sillalla oli juuri menossa kunnostustyöt, mutta hieman kiertoteitse löysimme kuitenkin sillan läheisyyteen (ei ihan sallittuun) paikkaan, mistä näkymät olivat huiput. 

Linnan sisäpihaa, tämän pidemmälle sisälle ei päästy

Näkymä linnalta alas kylään, matalammalla kukkulalla hyvin pienenä näkyvä vaalea linna on kuninkaan lapsuudenkoti

Alhaalta kylästä katsottuna linna näytti kovin pieneltä

Reutte, Itävalta

Linnalla aikamme pyörittyämme lähdimme ajamaan kohti yöpymispaikkaamme, joka sijaitsi parinkymmenen kilometrin päässä linnalta, Itävallan puolella Tirolissa Reutte-nimisessä pikkukaupungissa. Hotelli (Panoramahotel Talhof) oli todella siisti ja palvelu oli ystävällistä. Muu asiakaskunta taisi tosin olla lähes kokonaan meitä 20-50 vuotta vanhempaa, ja illalla syömässä ollessamme ravintolassa lähti tanssit käyntiin, mutta yöpymispaikkana hotelli ajoi asiansa oikein hyvin. 

Hotellilta sai myös kortin, jolla pääsi ilmaiseksi nousemaan läheiselle vuorelle, joten lähdimmekin aamulla tekemään pienen patikkaretken. Maisemat ylhäällä olivat upeat, joka suuntaan näki todella kauas. Hissin yläasemalla oli myös lähinnä varmasti lapsille suunnattu, mutta meille siis juuri sopiva "Barfusswanderweg", joka oli erilaisilla alustoilla paljain jaloin käveltäväksi tarkoitettu reitti. Mukavan rentouttavaa oli kävellä paljain jaloin!

Vaduz, Liechtenstein

Patikkaretken jälkeen lähdimme kotimatkalle, jolla poikkesimme vielä kääpiövaltio Liechtensteinin pääkaupungissa Vaduzissa. Kävimme syömässä ja käveleskelimme läpi keskustan, jossa muutamaa ravintolaa ja turistikauppaa lukuunottamatta ei mikään ollut auki, olihan sunnuntai. Vaduzista mieleen jäi lähinnä jopa Sveitsiin verrattuna huomattava siisteys sekä erilaiset suihkulähteet ja patsaat, joita keskustassa oli runsaasti. Ajoimme myös ylemmäs kukkulalle, missä sijaitsee Liechtensteinin ruhtinaan linna. Vaikea kuvitella, että joku oikeasti asuu tuollaisissa valtavissa palatseissa!

Kaikkineen reissu oli onnistunut, oli kiva nähdä vähän Sveitsin naapurivaltioitakin, vaikka toki hyvin pieneltä osin. Itse en ollut aiemmin käynyt missään näistä maista (jos Berliinin lentokenttää ei lasketa), ja tuntuu todella oudolta, että 1,5 vuorokauden aikana pystyy helposti käymään kolmessa uudessa maassa. Ajamista jännitin hieman etukäteen (ajoin koko reissun ajan), mutta eipä se Sveitsistä eronnut oikeastaan mitenkään. Saksan autobahneilla toki jotkut ajoivat todella kovaa, mutta eivät ollenkaan kaikki, kuten olin ajatellut. Meidän autolla kun ei oikein edes uskalla ajaa kovempaa kuin 120 km/h, niin pelkäsin että olemme vain muiden tiellä, mutta hyvin sujui kaikki. Ruuhkia toki matkan varrella muutamia oli, niissä meinasi vähän kärsivällisyys olla koetuksella, mutta eipä niille mitään voi. Jatkossa kiinnostaisi varsinkin Saksasta nähdä hieman enemmänkin!

Janne kuvasi reissussa paljon GoProlla ja koosti hienon videon. Pääsee maisemat videossa paremmin oikeuksiinsa! Videossa pääsee esille myös meidän "Bemari", lempinimeltään vaatimattomasti McLaren.

-E